Meillä on ongelma. Vauva. Sellainen malli joka ei jää kenenkään muun kuin äidin hoitoon, ei puoleksi tunniksi. Ei tunniksi. Ei vaan jää. Huutaa niin paljon, että silmät alkavat muljahdella päässä kun ei saa henkeä. Meinaa pyörtyä.

No, älä jätä sitä hoitoon. Ole sen kanssa koko ajan, se on vauva. Jepjep. Ole vauvan kanssa 24h aina koska olet sen äiti ja olet vastuussa sen hyvinvoinnista.

Tai.

Jätä se vaan hoitoon ja anna pyörtyä. Kyllä se oppii kun on pari kertaa pyörtynyt. Se pitää vaan totuttaa.

Näin äitienpäivän kynnyksellä minä olen ihan kypsä tähän jatkuvaan äitinä olemiseen. Enkä kaipaa tällä hetkellä yhdenkään sellaisen ihmisen neuvoja joilla ei ole omaa lasta tai jonka omat lapset ovat jo aikuisia ja vauvaikä tyystin unohtunut tai sellaisen, jonka vauva / vauvat ovat aina jääneet kiltisti hoitopaikkaan.

Enkä kaipaa edellä mainituilta myöskään neuvoja siitä, miten meidän parisuhde kohta romuttuu jos me ei koskaan päästä mihinkään kahdestaan.

Hei tiedetään. Tiedän varsin hyvin, että pää voi laueta jos ei koskaan saa omaa aikaa.

Vilma menee huomenna taas hoitoon. Totutellaan prkl. Hyvin levänneenä kahden tunnin oman ajan jälkeen jaksan varmasti kanniskella lahkeessa roikkuvaa huutavaa lasta joka on sen hoidossa olon jälkeen niin paniikissa että vessaankaan ei ilman karjumista voi mennä.

Vertaistukea kiitos. Tai sääliä edes. Ja neuvoja sellaisilta jotka painiskelevat saman ongelman kanssa.