Minussa on joku sellainen haisu mikä vetoaa kovasti hyttysiin, paarmoihin ja ampiaisiin. Ilmeisesti ylipäätään haisen niin pahalle ja niin kauas, että kaikki pikkuiset lentävät ystävät päättelevät minun olevan parhaimmassa tapauksessa kukka, huonoimmassa vaihtoehdossa kakkakasa. Joka tapauksessa Hannan liha ja veri kelpaa.

Sen lisäksi, että minun kimpussani on koko ajan keskimääräistä enemmän kaikennäköistä lentävää örkkiä ja pelkästään se saa minut raivon ja pelon valtaan, pistoskohdat paisuvat. Minulle ei hyttysen pistosta tule mitään pikkuruista pistettä vaan kahvilautasen kokoinen läntti joka kutisee, polttaa ja kirvelee. Juhannuksen kunniaksi yhteen pistoskohtaan tuli vielä oikein rengas ympärille ja niinpä koko suku sitten vuoronperään tuli ihmettelemään, että punkki se on ja missäs on punkin pylly. Vaan kun se oli hyttynen, ei punkki. Rengas laski ja olen edelleen elossa. :)

Huolimatta tästä ikuisesta viharakkaussuhteesta hyttysiin ja muihin pikkuisiin siivekkäisiin, pidän mökkeilystä. Rakastan sitä hiljaisuutta mikä löytyy maalta, kaukana autoteistä, naapureista ja ties mistä. Yömyöhällä kun linnutkaan eivät enää laula, hiljaisuus sattuu aluksi korviin tällaiselle ihmiselle, joka elää jatkuvassa metelissä. Ken on kokenut saman, tietää tunteen.

Kyllä maalla on mukavaa. Ainakin kun pääsee taas viikonlopun jälkeen kaupunkiin. :)