Kotiäiti on palannut ruotuunsa, hellan ja hiekkalaatikon väliin.

Yksien päiväunien aikana olen harkinnut vakaasti vuokraavani heinäkuuksi asunnon Turusta ja ryhtyväni yksityisyrittäjäksi. Nämä eivät siis liity toisiinsa varsinaisesti mitenkään, en ole heinäkuussa pistämässä firmaa pystyyn.

Asunnon haluaisin vuokrata siksi, ettei tarvitsisi toisten nurkissa pyöriä. Voisin mennä ja tulla koska vaan ja minulla olisi oma koti Turussa. Asioita pystyisi hoitelemaan sujuvasti ja jumppakortin voisi kääntää kuukaudeksi Turun Elixiaan. Oltaisiin ikäänkuin kesämökillä, Turussa. :)

Hieno idea, mahdoton toteuttaa. Hoitopäivärahapäätöstä ei vieläkään ole tullut vaikka juuri hoitopäivärahaan vedoten meiltä on evätty asumistuki. Opiskelija ja kotiäiti ovat yhdessä hyvinkin varakkaita, KELAn mielestä. Meillä ei siis ole varaa maksaa lainanlyhennyksiä ja vuokraa samaan aikaan. Nyyh. No, aina voi haaveilla.

Yksityisyrittäjähaave taas kaatui siihen, että en keksinyt yritykselle mitään ideaa. Sairaanhoitajan hommia ei pysty hyödyntämään mihinkään sellaiseen, mitä minä haluaisin tehdä. Tai siis kun en halua tehdä sairaanhoitajan hommia. Kouluun en jaksaisi mennä enää. Töitä ei löydy. Siis ei sellaisia mitä minä haluaisin tehdä. Ehkä siksi etten halua tehdä töitä ylipäätäänkään. Kotiäitiys on vienyt mennessään.

Ja toisaalta en haluaisi ihan heti lisää lapsiakaan. Eli äitiyslomaa ei ole tiedossa. Lapsia ei kai ole syytä tehdä ihan vaan sen takia ettei tarvitsisi palata takaisin töihin...

Ja mitä ihmettä minä siellä Turussa sitten teen kun sinne muutetaan? Täällähän mulla on varsin mukava työpaikka joka ei liity juurikaan sairaanhoitajan ammattiin, mutta minkä olen kuitenkin sairaanhoitajan tittelillä itselleni saanut. Vakituinen vieläpä.

Äsh. Onks mulla lämpöhalvaus? Jotenkin ihan mahdottoman levoton olo. Sellanen, että pitäis päästä johonkin ja päättää hirvittävän isoista asioista. Just nyt, kauniina kesäpäivänä ku ei oo kiire mihinkään.