Häänameja on nyt alettu väkertämään. Häänamit on ehkä ainoa (?) perinne (?) joka meidän häihin kelpuutetaan. Johtunee siitä että ne nyt kuitenkin on karkkia ja karkista ei tingitä. Koskaan. Ainakaan häissä.

Hääkarkeista tulee superhienoja. Jes. Odottakaahan vaan kaikki kutsun saaneet ja kuokkavieraat. Tosin kuokkavieraat jäänee ilman karkkia kun aion tehdä niitä aika tarkkaan sen määrän mitä pitää. Viisi tehty, 45 jäljellä. Jolloin myös A ja minä saadaan omat karkkimme. Täytyyhän meiänki.

Ja jotta kukaan ei söis niitä paikan päällä (tuo kuulemma huonoa onnea ja kaikissa häissä missä minä olen ollut karkit on kyllä syöty heti ja välittömästi - siis tätä ei ole tiedetty ennen kuin nyt kun perehdyin asiaan), teen niistä sellaiset ettei niitä niin vaan avata. No, ehkä saksilla mutta harva kantaa käsilaukussaan saksia. Eivät ehkä mene edes turvatarkastuksesta läpi (siis jokainen vierashan läpivalaistaan tietty :)). Samalla tekniikalla tehtyjä hääkarkkeja oli yksissä toisissakin häissä ja siellä meillä meni tooooosi kauan että saatiin räpellettyä se pussi auki. Ilman saksia. :D

Allekirjoittanutta on alkanut valtavasti jänskättää häähumu. Ei se etteikö kaikki varmasti menisi hienosti ja häistä tulisi fantastiset kemut, mutta se että pitää sinne alttarille mennä kun kaikki kyttää. Ja osaako se Vilma käyttäytyä edes vähän siellä, edes siellä kirkossa, saako sitä kukaan nukkumaan sillon ku pitäs. Ja haluanko minä kuitenkaan vaihtaa nimeä ja jos en niin miksi en ja jos niin miksi.

Ja sitten vaan muuten vähän jännittää. Kun ei vaan ole kiva olla keskipiste. Ei vaan ole. Edes omissa häissä.

Huiiiii sanois Vilma. Yhdyn hänen mielipiteeseensä ja jatkan hääkarkkien tekemistä.