Hiekkalaatikon reunalla kesän viettäneenä olen oppinut yhtä jos toista kakkujen leipomisesta. Heti kesäkuussa sen että onnistuneen hiekkakakun tekoon vaaditaan paljon muutakin kuin lapio ja hiekkaa. Heinäkuussa sen että mikäli ämpäri on iso, pitää ämpärin ollessa puolillaan hiekkaa, tintata kädellä hiekkaa tiukemmaksi kasaksi ämpärin pohjalle. Viimein nyt, elokuun lopun häämöttäessä jo horisontissa, olen keksinyt viimeisenkin salaisuuden täydelliseen hiekkakakkuun: Pitää naputtaa ämpärin pohjaan ennen kuin ottaa ämpärin pois. Taputtajia pitää olla kaksi. Toinen joka hokee loitsua täydellisestä kakusta ja toinen joka hokee myös loitsua mutta salakielistä jota ei ymmärrä kuin loitsunhokija itse.

Näin olen vihdoin päässyt leipomaan täydellisiä kakkuja ja keksinyt itselleni jälleen uuden ammatin jota alan hoitovapaalta päästyäni toteuttamaan: Minusta tulee isona hiekkakakkujen leipoja. Siinä olen nimittäin nykyään ihan pro.