Koska lapsuudenkodistani tunnetusti lähdetään vain ja ainoastaan ovet paukkuen viikonloppureissun jälkeen, päätin etten ole luuseri nössö vaan teen niin myös tällä kertaa. Jotta tylsyyteen ja kaavoihin ei kangistuttaisi, olemme joka kerta ottaneet ihan uuden aiheen ruodittavaksi ja tällä tavoin saaneet lähtöihin aina uusia vivahteita ja juonenkäänteitä.

Tällä kertaa aiheena oli Vilman nykyinen tutittomuus. Aiheen valitsi äitini kuunneltuaan Vilman yöheräilyjä ja viikonlopun loppuhuipennusta lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Tutti nyt ei sinänsä liittynyt yhtään mitenkään yökukkumiseen mutta koska Vilman mummu tuntee lapsenlapsensa paremmin kuin lapsen äiti itse, katsoi hän asiakseen todeta minulle keittiössä juomassa käydessäni että syy on siinä että olen ottanut Vilmalta tutin pois. Lisäkysymyksenä hän halusi tietää miksi olen ottanut Vilmalta tutin pois koska nythän se ei enää nuku ollenkaan. Ei kuulemma kotonakaan nuku - mummu tietää koska hänhän asuu 180km:n päässä meiltä ja näin ollen tietää tarkalleen miten meillä nukutaan.

Onhan tuo toki kamalaa että en edelleenkään ole löytänyt Vilmasta volume-nappia enkä voi näin ollen taata että lapseni tajuaisi käyttäytyä kylässä ja olla hiljaa öisin jos ei saa unta.

Olen keksinyt vihdoinkin tämän salaisen totuudenlaukomiskoodin. Kaikkea voi päästellä suustaan, koska aina voi lopuksi sanoa tarkoittavansa vain hyvää. Hyvää tarkoittaen toisen voi lytätä tyystin, viskata sanoilla seinään ja sylkäistä päälle.

Anteeksi kaikille joiden luona piti käydä ja jotka piti tavata mutta joiden luokse ei menty ja joita ei tavattu. Anteeksi. Tykkään teistä silti ja tullaan joku toinen kerta. :)