Jotakin kirjoittamisen arvoista saatiin aikaiseksi tänään: Siisti koti ja pullapohjasta mustikkapiirakkaa. Olen sanaton.

Meillä alkoi olla jo niin paljon hiekkaa ja pölyä että oikeesti ihan turha sinne ulos oli enää lähteäkään vaatteita sotkemaan kun Vilma teki sujuvasti lapio kädessä aamulla kakkuja eteisen matolla. Surullista mutta totta. Lähdettiin kuitenkin kun eilen oli tosi tahmea päivä. Omatunto kolkutti. Näin ollen reippailtiin koko perhe keskuspuistossa, ihasteltiin ja kauhisteltiin haukkuja, setiä ja tätejä. Uusi talvipuku oli ekaa kertaa päällä, oli pakkasta.

Tehtiin ruokaa ja Vilma meni nukkumaan. Hanna ei nukkunut! Häh?! Jälleen kauhistunutta hengenhaukkomista, mikä vaivaa? Alkaako kirkasvalolamppu vaikuttaa?

Loppuhuipennuksena A alkoi imuroida, H leipoi piirakan ja pesi vessan. Huis pölyt vielä yhdessä, ovesta tahmatassun iskemät ja se oli siinä.

Tällainen uurastus ja puurtaminen on niin sanoinkuvaamattoman paljon meiltä nykyään että jaksan ihmetellä, ihastella, kummastella. Sitä kun on tuo siisteystaso tämän syksyn aikana laskenut pakkaselle niin kun saan palasen vanhaa minää takaisin, olen valtavan onnellinen.

Kyllä tämä vielä joskus loppuu. Aikansa kutakin. :)