Ihminen on kyllä jännä olento. Toinen kun saa jotain niin heti ollaan pirun kateellisia. Mites jos oltais vaan onnellisia niiden puolesta jotka saa?

Valotanpa viiden kuukauden työkokemuksellani sekä kolmen ja puolen vuoden koulutustaustallani kaikkia lukijoitani sairaanhoitajan ammatista. Haaveilijat voivat kerta heitolla unohtaa valkeissa vaatteissa liihottelevat sisar hento valkoiset jotka hymyssä suin silittävät potilaan otsaa ja mittaavat kuumetta. Toki se on myös sitä, liihottelun tosin voi korvata juoksulla tai rivakalla kävelyllä.

Työni sisätautiosastolla erikoissairaanhoidossa oli kolmivuorotyötä. Vuoroja lätkittiin miten sattuu, välillä mentiin yövuorosta toivuttua suoraan aamuvuoroon klo 7. Yövuoroja tuolloin takana viisi, rytmi sopivasti kuralla. Kuunneltiin edellisen vuoron raportti hoidettavista potilaista, suurin osa oli vaihtunut edellisestä vuorosta, uudet naamat, uudet sairaudet, uudet hoidot, uudet omaiset, uudet tavat. Sairaanhoitajana vastasit omien potilaittesi hoidosta. Omia potilaita oli aamuvuorossa kymmenkunta, iltavuorossa parikymmentä ja yövuorossa koko osaston potilaat. Vuoro alkoi lääkkeiden jaolla. Suonensisäisiä antibiootteja meni lähes jokaiselle potilaalle, ne piti laimentaa keittosuolaan ja letkuttaa ennen jakamista. Virheitä laimennussuhteissa ei voinut olla, se olisi aiheuttanut vakavia komplikaatioita potilaille, joidenkin lääkkeiden kohdalla jopa kuoleman. Aamuvuorossa lääkkeiden jaon jälkeen autettiin potilaita aamupesuissa. Huonokuntoisimmat potilaat (näitä yleensä 30%) olivat täysin autettavia, välillä ei kuitenkaan ollut aikaa kahden hoitajan nostaa potilasta pyörätuoliin, wc-pöntölle ym. joten aamun aikana piti nostella lähemmäs satakiloisia ihmisiä yksin välillä useita. Samalla tyhjennettiin pissapussit/-pullot, otettiin aamulämmöt, verenpaineet ym. potilaista ja kirjattiin potilastietoihin potilaan vointi, mittaukset, aamun kulku. Aamupesujen jälkeen jaettiin ruuat kärrystä. Edes ne jalalliset pystyssä hyvin pysyvät ihmiset eivät hakeneet itse tarjotintaan vain odottivat kuin hotellissa konsanaan että ruoka tuotiin yöpöydälle. Viimeiseksi jaettiin huonokuntoisten potilaiden ruuat ja autettiin heitä syömisessä.

Lääkärinkierto. Lääkäri saattoi olla joko töykeä vastavalmistunutta nokkiva kukko tunkiolla tai hyvällä tuurilla nuori - ei niin kokenut eikä niin paljon tietävä - mutta ainakin ystävällinen työtovereilleen. Mikäli kävi huono tuuri ja kiersit potilaasi jatkuvasti ilkeilevän tyrannin kanssa, saattoi hän ilkeyttään jättää toistamatta jonkin määrätyn lääkkeen annoksen jos et sitä heti ylös ehtinyt kirjoittaa. Tätäkään turhautumista ja kiukkua ei luonnollisesti voinut purkaa keneenkään koska työkaverit vilahtelivat kuka mihinkin hommiinsa ja potilaiden vikahan tuo nyt ei ainakaan ollut.

Lääkärinkierron jälkeen toteutettiin käytännössä se mitä viisas lääkäri korkeudessaan määräsi. Kirjattiin uudet lääkärinmääräykset ylös, jaettiin lääkkeet, laimennettiin uudet annokset antibiootteja, soiteltiin omaisille, keskusteltiin ja ohjattiin potilaita, kotiutettiinkin osa.

Iltapäivällä esiteltiin uudet potilaat ja uudet hoito-ohjeet/lääkitykset seuraaville hoitajille, tyhjennettiin pyykkikärryjä liinavaatevarastoihin, kotiutettiin potilaita, keskusteltiin, ohjattiin jne. mitä oli päivästä jäänyt tekemättä.

Tähän lisätään alati pirisevät potilaskellot joihin on vastattava välittömästi, kuolemaa tekevät potilaat, joiden luona tulee käytyä usein, mahdollisesti vuorosi aikana kuoleva potilas joka pitää saatella viimeiselle matkalleen, koittaa olla läsnä, tukena vaikka et tajua kuolemasta tuon taivaallista, toivottaa hyvää matkaa, laittaa vainaja niin kauniiksi kuin mahdollista, soittaa potilaan omaisille kotiin ja koittaa tukea kun ihminen puhelimen toisessa päässä murtuu täysin. Lohduttaa potilasta joka on saanut kuulla sairastavansa syöpää, kertoa se hänelle kun lääkäri jälleen kerran kierteli ja kaarteli niin tyylikkäästi että potilas ei ymmärtänyt sanaakaan. Pitää jokainen potilaskansio ajan tasalla tapahtumista, pedata sängyt, siistiä yöpöydät tyhjistä mukeista ja nenäliinoista, hakea lisää juotavaa, vaihtaa vaippoja huonokuntoisille, antaa lisähappea sitä tarvitseville, kutsua päivystävä lääkäri hätiin sitä tarvitsevalle, tajuta se tilanne koska lääkäri pitää kutsua... Täyttää pesukonetta kaarimaljoista, peltiämpäreistä. Vapaa-ajalla tutustua uusimpiin hoitokäytäntöihin ja suosituksiin, kouluttautua lisää. Lista on loputon, töitä piisaa.

Mitään perehdytystä en saanut. Työ tekijäänsä opettaa kuulemma. Kolmantena työpäivänäni, juuri valmistuneena sairaanhoitajana minulla oli jo ne kymmenen omaa potilasta aamuvuorossa. Jokin homma jäi väliin ja työkaverit saivat syyn nokkia heikointa lenkkiä. Useana päivänä en ehtinyt syömään ollenkaan. Neljän kuukauden kuluttua verenpaineeni olivat 200/100, nuoreella terveellä ihmisellä. Kotona en osannut kuin itkeä, olin niin väsynyt ja lopussa.

JOS olisi ollut aikaa perehdyttää, sairaanhoitajia olisi ollut töissä tuplasti ja palkkaa olisi saanut sen verran kuin noin vaativasta työstä kuuluu mielestäni maksaa, olisin saattanut jäädä. Varmaan moni muukin alalta karannut tai työn vuoksi järkensä menettänyt vastavalmistunut.

ÄLÄ vertaa sairaanhoitajia siivoojiin tai opettajiin. ÄLÄ vertaa koko ajan johonkin. Äläkä ainakaan väitä että hoitajat ovat itsekkäitä ja ahneita. Älä tule minulle sössöttämään että mikseivät ole jo hiljaa kun saivat lisää palkkaakin. Sairaanhoitajat ansaitsivat joka ikisen pennin lisää mitä saivat. Sen lisäksi he ansaitsevat kunnioitusta ja arvostusta kun viitsivät sellaista työtä tehdä ja jopa pitävät aidosti työstään.

Jos sairaanhoitajat olisivat itsekkäitä ja ahneita, sinua ei hädän hetkellä hoitaisi kukaan.