Valokuvaprojekti oli viedä perfektionistin hengen. Kaikista ei nyt tullut otettua kuvaa koska kyllästyin koko meemiin ennen kuin se oli edes ohi. Onneksi kukaan ei pyytänyt ottaa kuvaa vaatehuoneesta, jääkaapista ym. koska olisin joutunut siivoamaan ne ennen kuvauksia. Minkäs sitä ihminen itselleen mahtaa.

No niin, tässä tulee:

Vilman vaatekaappi, paikka jossa vietämme eniten aikaa (siis tuo viereinen kuva, ei suinkaan Vilman vaatekaappi...), Vilman huone/leikkipaikka, uudet verhot, bonuksena uudet sohvatyynyn päälliset ja kuvaan mahtuu vielä pehmein paikka eli sohva.


Ahtain paikka on ehdottomasti eteinen pyykkipäivinä = joka päivä. Tyytymätön asunnossamme olen tällä hetkellä eniten vessan kattoon johon ilmestyy paneelikatto/upotetut halogeenivalot jahka herrasväki joutaa sellaisia askartelemaan. Koko vessa on aika surullinen muistutus 70-luvusta jolloin joku älypää keksi rakentaa elementtitalojen vessoja pellistä. Peltivessa, totta tosiaan. Peltivessaa ei oikein voi laatoittaa koska seinät joustavat, ainoa vaihtoehto on maalaaminen. Ja se on tehty, ennen peltivessamme oli ruskea. Huh. Olisittepa nähneet.


Rouvan vasen käsi. Tämänhetkinen tilanne on se, että sormukset majailevat Kivi-tuikun sisällä odottaen sitä päivää kun on taas kevät ja ihottumat käsissä lähtevät auringon myötä huitsin kuuseen.

Nasu, Antero ja Musti eivät pysy paikallaan niin kauaa että niitä ehtisi kuvata. Nasu oli eilen kertomansa mukaan Turon synttäreillä Linnassa ja on näin ollen uupunut, Antero nukkuu Vilman vieressä päiväunia ja Musti on korissa mietiskelemässä syntyjä syviä.

Mitä tulee vauvamahaan tai sen ympärille liittyviin asioihin, niitä voi olla tästä blogista hyvin vaikea kynsiä irti. Sama kuin pyytäisitte kuvaamaan takapuoltani. Koko mahan taivastelu on jotain niin kamalaa ja kuvottavaa että toivoisin että jättäisitte sen niille jotka siitä pitävät. Minä en pidä. En pidä myöskään siitä että kysellään miten olen voinut, ihan kuin sairastaisin syöpää. Muistuttaisin lukijoitani siitä että raskaus ei ole sairaus. Elämä jatkuu toistaiseksi aivan täsmälleen niin kuin se jatkuisi ilman tätä raskauttakin. (Ja ennen kuin alan taas innostua ja verenpaine kasvaa niin uteliaille kerrottakoon että siinä mahassa ei ole edes mitään kuvattavaa vielä, se ei ole kasvanut senttiäkään, ainakaan siitä kohtaa mistä olisi pitänyt.)

Huh. Ehkä joudun vielä avautumaan aiheesta raskaus toisenkin kerran, tämä oli vain suuntaa antavaa. Ehkä toinen kerta toden sanoisi ja ystävät hyvät ymmärtäisivät tällä kertaa pitää näppinsä irti mahastani tai alan kouria teitä tisseistä. Ettäs tiedätte.

Mutta tämänsuuntaista meille. Palaan asiaan jahka pääni ei ole ihan näin sulanut mitä se viime aikoina on ollut. Yksinkertaisten lauseidenkin muodostaminen on työn ja tuskan takana.