Rajoitin eilen itsenäisesti sananvapauttani luettuani yhden ylilyönnin jonka olin tänne ehtinyt laittaa. Sinänsä se ei ollut ylilyönti vaan mielipide aiheesta "Miksi lapsia ei tehdä silloin kun kuuluu?" mutta koska riitaa haastamalla ja kärjistämällä ei yleensä saada aikaiseksi kuin tappelua, ajattelin kokeilla erilaista lähestymistapaa. Seuraavassa siis listaa niistä perusteluista joita olen kuullut lastenhankkimisen lykkäämiseksi sekä minun näkemykseni ks. mielipiteistä.

1. Ensin pitää saada matkustella, bilettää, mennä ja tehdä. Joo näinhän se juurikin on, että kun lapsi syntyy, ikinä et enää mihinkään pääse. Jos johonkin niin lähikauppaan korkeintaan. Tämä on ehkä hassuimpia perusteluja mitä tiedän koska se kuulostaa siltä kuin elämä loppuisi lapsen syntymään. Toki ihan vauvan kanssa on aika haastavaa reissata, mutta lapset ovat verraten lyhyen aikaa niin pieniä. Koko elämä ei ole lopussa kun lapsia syntyy, päinvastoin.

2. Pitää saada opiskelut päätökseen. A:lla arvosanat ja koulumenestys ovat ainakin parantuneet huomattavasti sen jälkeen kun Vilma syntyi. Mene ja tiedä sitten muista mutta voisin kuvitella että motivaatio saattaa olla himpun verran eri asteella kun on joku erittäin hyvä syy valmistua joskus.

3. Pitää olla vakituinen työpaikka. Siitähän se vauva on halvatun ylpeä. Vai minkä takia pitää? Rahan takia? Ettäkö olisi työpaikka mihin äitiysloman jälkeen palata? Aika hassua luottaa tässä maailmassa niin syvästi sanaan vakituinen kun vakituista ei tunnu olevan juuri mikään juuri missään.

4. Pitää olla riittävän iso asunto. Meillä kasvatetaan kieroon kasvaneita lapsia kun törmäilevät seiniin 48,5m2 kaksiossa. Isompaa ei olla tähän mennessä tarvittu. Vilma nukkuisi joka tapauksessa meidän huoneessa vielä vaikka olisi varaa valita. Tuskin leikkisikään yksinään omassa huoneessaan vaan lelut ripoteltaisiin vanhaan malliin ympäri asuntoa ja enimmäkseen olkkariin eli sinne missä muutkin aikaansa viettävät. Sitä paitsi, mitä pienempi asunto, sitä vähemmän velkaa ja sitä paremmat mahdollisuudet jäädä hoitovapaalle kotiin. :)

5. Pitää olla vakaat tulot. Ja taas kling, meidän perheessä pimahtaneita lapsia kohta kaksin kappalein. Tai no, onhan se kotihoidontuki vakaata tuloa. ;) Raha ei tuo onnea eikä se kaikkia edes tunnu rauhoittavan. Lapsia ei kasvateta rahalla vaan rakkaudella. Ihminen tulee toimeen kumman pienellä summalla ihan helposti. Shoppailun sijaan voi valita iltapäivän kohtaamispaikaksi leikkipuiston.

6. Pitää saada itse päättää. Olisi kiva jos voisi mutta sitä, koska saatte lapsen / saatteko, ei tiedä kukaan. Sitä ei todellakaan voi itse päättää. Ihan tosissaan kannattaa miettiä lähteekö sotimaan luonnonlakeja vastaan (nainen on hedelmällisimmillään 20-22-vuotiaana) ja mielestäni voisi mietiskellä siinä samalla myös, onko mahdollisesti luonnon järjestelyillä joku ajatus, miksi lapset pitäisi hankkia lähempänä kahta- kuin kolmeakymppiä? Olisiko sillä mitään tekemistä sen kanssa, että hössötys ja hermoilu vain tuntuu lisääntyvän, mitä vanhemmat vanhemmat lapsella on, kolmekymppisenä et ehkä jaksa niin hyvin repaleisesti nukuttuja öitä kuin nuorempana puhumattakaan siitä että viisikymppinen ihminen koittaa ymmärtää murrosikäistä lastaan - aikamoinen ikäkuilu vastassa.
Lapsettomuus tuntuu tulevan kuitenkin yllätyksenä niin monelle parille, kukin haluaa ajatella että se ei osu omalle kohdalle.

Tässä tiivistettynä se mitä halusin eilenkin sanoa. Että näitä asioita ei voi loputtomiin suunnitella. Että pieni lapsi ei tarvitse mitään muuta kuin huolenpitoa ja rakkautta. Että aikatauluta toki muu elämäsi loppuun asti mutta älä pliis tee sitä virhettä että kirjoitat sinne kalenteriisi ajankohdan lapsen syntymällekin. Nuoremmilta se onnistuu näinkin mutta valitettava tosiasia on että niin nuoria kuin tässä yhteiskunnassa vielä nelikymppisetkin ovat, luonnon lakeja ei voi rikkoa kukaan.